Valmistuneita Aitovetillä​

Silja Lampinen on valmistunut syksyn aikana eläintenkouluttajaksi (AT) Ja Jenna Kairaneva on valmistunut Välinehuoltajaksi. Aitovet onnittelee molempia valmistuneita. 

Eläintenkouluttaja on eläinten hyvinvoinnin, käyttäytymisen ja kouluttamisen asiantuntija. Työnkuva on monipuolinen riippuen eläintenkouluttajan työympäristöstä ja kiinnostuksen kohteista.
Työnkuvaan voi kuulua esimerkiksi yksilökoulutukset, lajikoulutukset, eläimen hyvinvointia parantavien käytösten kouluttaminen sekä eläinten kouluttaminen erilaisiin työtehtäviin ja kilpailuihin. Asiakkaiden ohjaaminen on työn keskiössä.
Eläintenkoulutusosaamista hyödynnetään nykyään myös muilla eläinaloilla kuten eläinlääkäriasemilla, eläintarhoissa, tuotantoeläintiloilla ja eläinalan palveluja tarjoavissa yrityksissä.
Eläintenkouluttajien työtehtäviin kuuluu eläimen hyvinvoinnin kartoittaminen, koulutussuunnitelmien tekeminen, eläinten kouluttaminen sekä asiakkaan ohjaaminen.
Eläintenkouluttajan työssä tärkeintä on huomioida eläinten hyvinvointi ja sen eri osa-alueet sekä asiakkaan tarpeet ja toiveet. Ammatti on monipuolinen ja ammattitaito vaatii säännöllistä kehittymistä ja kouluttautumista.
Eläinklinikalla eläintenkouluttaja voi osaltaan tukea eläinlääkäreiden, asiakkaiden sekä esimerkiksi fysioterapeuttien työtä useilla eri tavoilla, kuten eläinten kouluttaminen käsittely- ja hoitotilanteisiin, kroonisesti sairaiden eläinten hyvinvoinnin parantaminen arjen järjestelyillä sekä henkilökunnan ja asiakkaiden opastaminen, jotta klinikkakäynti olisi eläimelle mahdollisimman stressitön ja miellyttävä.
Suoritan parhaillaan eläintenkouluttajan erikoisammattitutkintoa erikoistuen ongelmakäyttäytymisen hoitoon.
Terveisin
Silja Lampinen
Eläintenkouluttaja AT ja eläinhoitaja
Olen opiskellut välinehuoltajan perustutkinnon humaanipuolella, koska eläinpuolella tällaista käsitettä ei vielä niin hyvin tunneta. Kaiken keskiössä ovat infektioiden torjunta ja hyvät hygieniakäytännöt, sekä potilaiden turvallisuus. Välinehuoltaja vastaa siitä, että toimenpiteissä ja tutkimuksissa käytettävät instrumentit ja välineet ovat toimintakunnossa ja tarvittaessa steriloituja. Toisin sanoen välinehuoltaja puhdistaa, tarkastaa ja huoltaa, sekä steriloi käytettävät instrumentit ja välineet. Hyvin hoidettuna instrumentit kestävät pidempään ja niitä on turvallista käyttää.
Opiskeluihin kuuluu mm. mikrobiologian luentoja sekä ihan käytännön opiskelua välineiden huollosta. Välinehuollon tutkinto koostuu neljästä kokonaisuudesta: Infektioiden torjunta välineiden huoltotyössä, välineiden puhdistaminen ja desinfiointi, välineiden pakkaamisprosessissa toimiminen sekä välineiden sterilointi. Lisäksi suoritin valinnaisen aineen suun terveydenhuollossa käytettävistä instrumenteista.
Eläimillä ja ihmisillä käytetään tismalleen samoja instrumentteja; ainoita eroja voi olla niiden koossa. Meiltä Aitovetista löytyy mm. pieneläinpuolelta gastroskooppeja (mahantähystin), jotka ovat samoja kuin ihmispuolella, mutta suureläinklinikan puolelta löytyy erikoisuutena hevosten gastroskooppi, jonka sisäänvientiosa on 3m pitkä, kun ihmisillä käytettävän sisäänvientiosan pituus on vain n. 1,5m. Hammasvälineistössä myös muutamia mainittavia eroja ovat etenkin hevosten hammasinstrumentit, jotka ovat kokonsa ja käyttönsä puolesta aivan erilaisia kuin pieneläinten ja ihmisten. Erilaisten instrumenttien kanssa työskentely tekeekin välinehuoltajan työstä mielenkiintoisen.
Huolehdin siis käytännössä Aitovetin korkealaatuisesta hygieniatasosta ja siitä, että potilaiden on turvallista käydä operaatioissa meillä. 😊
Jenna Kairaneva
Välinehuoltaja ja klinikkaeläinhoitaja

Viimeisimmät:

AitoVet Avoimet Ovet 7.9.2024

Eläinlääkäriklinikka Aitovet täyttää 10 vuotta ja sen kunniaksi pidämme avoimet ovet.

Henkilökuntamme tavattavissa ja jututettavissa koko päivän vapaasti klinikan alueella.

Luvassa myös luentoja, koirien match show, ym. ym. Tervetuloa!

Lue artikkeli »