KASVATTAJALLE

Tarjoamme kasvattajille terveystarkastuksia tukemaan jalostusyksilön valintaa, astutuksen suunnittelua, tiineyden aikaista terveydenhuoltoa ja pentujen tarkastamista ja tunnistusmerkitsemistä ennen uuteen kotiin lähtöä. Neuvomme mielellämme teitä näytteitä ja rokotteita askarruttavissa kysymyksissä ja voimme yhdessä ammattitaitoisen henkilökuntamme kanssa suunnitella juuri sinun nartullesi sopivan rokotusohjelman ja aikataulun näytteiden otolle.

Jalostukseen liittyvät tutkimukset kuten luustokuvaukset (ks. Viralliset tutkimukset), sydänsairaudet ja perinnöllisten sairauksien varalta tehdyt näytteenotot mm. geenitutkimuksia ja virusmäärityksiä varten. Perinnöllisiä silmäsairauksia tutkitaan 3-4 kertaa vuodessa silmäsairauksien erikoiseläinlääkärin suorittamissa joukkotarkastuksissa.

Kasvattajan velvollisuus on selvittää, mitä tutkimuksia eläimestä tarvitaan ennen jalostusta.

Astutuksen oikeaa hetkeä voidaan varmistaa verinäytteellä, josta mitataan nartun progesteronin taso. Tulos saadaan yleensä tunnin kuluessa. Näytteen arvoa tulkittaessa on huomioitava, että Aitovet APPissa on teknisten syiden takia eri viitearvo, kuin normaalisti Suomessa käytetty. Ilmoitamme tuloksen omistajalle aina yleisesti käytetyssä yksikössä nmol/l (appissa nomi/g). Progesteroniarvon tueksi voidaan joskus käyttää esimerkiksi emättimen irtosolunäyttettä (papa).

On tärkeää, että nartun perusrokotukset ovat kunnossa ennen pentujen suunnittelua. Ennen ja jälkeen astutuksen narttua rokotetaan myös herpesvirusta vastaan. Herpesvirus voi rokottamattomalla nartulla aiheuttaa mm. keskenmenon, pentujen kehityshäiriöitä tai jopa pentujen kuoleman.

Sikiöt ovat nähtävissä ultraäänitutkimuksessa 21-28 vuorokauden kuluessa tiinehtymisestä ja jo 28 vuorokauden kohdalla sikiöiden sydämenlyönnit ovat nähtävissä. Ultraäänitutkimus on toisinaan epävarma, jos tiineys on alkanut luultua myöhemmin. Tällöin ultraäänitutkimus uusitaan viikon kuluttua. Tutkimus tehdään hereillä ja on kivuton.

Pentujen määrän arvioimiseksi tarkin keino on röntgentutkimus. Röntgentutkimus voidaan suorittaa 50 vuorokautta tiinehtymisen jälkeen, jolloin pentujen luut ovat kalkkeutuneet, ja niiden kallo ja selkäranka ovat nähtävissä röntgenkuvassa. Röntgenkuvalla on myös tärkeä merkitys nartun synnytyksen seuraamisen kannalta, sillä mikäli synnytyksessä ilmenee ongelmia, on hyvä tietää syntyvien pentujen lukumäärä. Hyvin suurissa pentueissa tarkan lukumäärän varmistaminen voi olla haastavaa, koska pennut kuvautuvat päällekkäin.

Tutkimus tehdään hereillä ja on toivottavaa, että nartulla olisi röntgenissä mukanaan tuttu kiinnipitäjä (yli 18 vuotias, ei raskaana oleva henkilö).

Pentutarkastus kannattaa koiralle kannattaa tehdä 7-9 viikon iässä ja kissoille 12-14 viikon iässä – eli silloin kun pentujen luovutus uusiin koteihin alkaa olemaan käsillä. Pentutarkastuksessa eläinlääkäri tekee pennulle perusterveystarkastuksen, jolla varmistuu, että pennulla ei tutkimushetkellä todeta puutteita terveydentilassa.

Eläimet tunnistusmerkitään mikrosirulla, joka on pieni niskaan tai lapojen väliin nahan alle asetettava ”tallennin”, josta saadaan mikrosirulukijalla tarkastettua valmistajan koodaama muuttumaton merkkisarja. Eläimet reagoivat usein hyvin vähän sirun asettamiseen, joka on pakollinen toimenpide jo kaikille koirille. Sirun avulla voidaan myöhemmin tunnistaa kadonnut eläin, jos omistaja on rekisteröinyt sirunumeron johonkin tietokantaan, joten kaikkien eläinten siruttaminen on suositeltavaa.