Syntyvistä varsoista karkeasti ottaen puolet syntyy hännän alla kaksi reikää ja loput on varustettu yhdellä (tämä on muuten ehdottomasti paras tapa arvella vastasyntyneen varsan sukupuolta; mahan alla sijaitseva kalusto voi olla hyvinkin hämäävän näköistä napatynkineen ja siitin piilottelee usein syvällä esinahan sisällä). Kaikkien orivarsojen kohdalla tulee aikanaan eteen päätös siitä, pidetäänkö ne oriina vai olisiko mielekkäämpää ruunata.
Seuraavaksi mietinnän aiheeksi tulee ruunaustapa. Ensimmäinen sitä määrittävä tekijä on se, ovatko oriin molemmat kivekset laskeutuneet. Kivekset laskeutuvat yleensä viimeistään noin 2 vuoden ikään mennessä. Jos kiveksiä ei ala kivespusseihin kuulua, on kyseessä piilokives ja hevonen on ns. pietturi. Piilokiveksinen ori ruunataan pääsääntöisesti klinikkaolosuhteissa. Jos kives on nivuskanavassa, onnistuu sen poisto nivusalueen ihoviillon kautta kuten normaalinkin kiveksen. Joskus kives kuitenkin piilottelee vatsaontelon puolella, jolloin suositeltavin poistotapa on vatsaontelon tähystysleikkaus. Näitä tehdään suurimmilla maamme klinikoilla (ja koska etukäteen on vaikea tietää missä piilokives sijaitsee, lähetämme piilokiveksiset hevoset ruunattavaksi klinikoille, joilla on valmius poistaa kives myös vatsaontelosta). Tähystysleikkauksessa hevosen kylkeen tehdään pienet viillot kameralle ja instrumenteille, ja leikkaus voidaan suorittaa rauhoituksessa ja paikallispuudutuksessa, jolloin toipuminen on nopeaa, eikä hevosta tarvitse nukuttaa.
Jos molemmat kivekset löytyvät (niitä kannattaa etsiä huolella ja useampaan otteeseen jos eivät meinaa löytyä; varsat saavat ne vedettyä usein hyvin ylös nivusiinsa piiloon) voi miettiä pysty- eli ns. kotiruunauksen ja klinikkaruunauksen välillä. Aiemmin kaikki oriit ruunattiin kotitalleilla joko pystyssä tai kaadettuna, nykyään kotiruunaukset suoritetaan useimmiten pystyssä. Pystyruunauksen hyviä puolia ovat usein edullinen hinta klinikkaruunaukseen verrattuna ja se ettei hevosta tarvitse kuljettaa tai nukuttaa. Huonoja puolia puolestaan on jälkihoitotoimenpiteet (haavahoito ja liikutus), komplikaatioriski sekä se, ettei pystyruunauksia tekeviä eläinlääkäreitä välttämättä löydy joka kunnasta. Edellytyksenä pystyruunaukselle on myös nivuskanavien riittävän pieni koko: liian suurista nivuskanavista voi päästä suolia leikkausalueelle ja tämä on yleensä kohtalokas komplikaatio kun haavat joudutaan pystyruunauksessa jättämään auki.
Pystyruunaus
Pystyruunauksessa hevonen rauhoitetaan, sen kivekset puudutetaan, jonka jälkeen kivespusseihin tehdään viilto kummallekin kivekselle. Siemennuoraa puristetaan tähän tarkoitukseen valmistetuilla pihdeillä, jotka murskaavat verisuonet umpeen. Tämän jälkeen kivekset leikataan irti ja haavat jätetään paranemaan avoimina. Jälkihoitona haavoja pidetään puhtaana esim. suihkuttelemalla ja hevosta liikutetaan päivittäin, jotta mahdolliset eritteet poistuvat haavoista ja haavat eivät sulkeudu liian aikaisin.
Ruunaus kaadettuna eli klinikkaruunaus
Kaadettuna ns. klinikkaruunauksessa hevonen nukutetaan ja kivekset poistetaan samaan tyyliin kuin pystyruunauksessa joko yhdestä tai kahdesta ihoviillosta (joskus viillot tehdään kivespussien sijaan nivusalueelle). Laser-ruunaus puolestaan eroaa ”normaalista” niin, että kivespussien ihoa poistetaan laserlaiteella ruunauksen yhteydessä; näin alueelle jää vähemmän ns. tyhjää tilaa joka voi kerätä nestettä ja on altis tulehduksille. Kaadettuna ruunatun hevosen haavat voidaan ommella kiinni, sillä leikkaus voidaan tehdä aseptisesti, toisin kuin pystyruunaus, joka on olosuhteiden vuoksi ”likaisempi”. Klinikkaruunauksessa kiveksen ympärille jätetään usein myös sitä ympäröivä sisin kalvo, joka suojaa vatsaonteloa ja estää mahdollista suolien pyrkimistä nivuskanavan kautta haava-alueelle. Jälkihoitoa ei yleensä juuri tarvita, haavat ommellaan sulavin tikein. Hevosta pidetään levossa leikanneen eläinlääkärin ohjeiden mukaan. Kummallakin tavalla ruunatuille hevosille määrätään usein kipulääkkeitä (ja joskus antibiootteja ) kotiin leikkauksen jälkeen.
Parhaasta ruunaustavasta keskustellaan paljon ja kaikilla on asiasta oma mielipiteensä. Suosittelemme lämpimästi klinikkaruunausta, sillä komplikaatioriski on silloin vähäisempi. Aiheesta on julkaistu brittitutkimus 2005, sen aineistossa komplikaatioita esiintyi klinikkaruunauksen jälkeen 6,3% ja pystyruunauksen jälkeen 22,3% potilaista. Usein komplikaatiot ovat lieviä ja hoidettavissa, kuten haava-alueen turvotus ja paikalliset tulehdusreaktiot, mutta vakavampia ja jopa kohtalokkaitakin komplikaatioita (kuten vatsakalvontulehdus ja verenvuodot) esiintyy. Erityisesti suomenhevosilta tuntuu usein löytyvän väljiä nivuskanavia, jolloin suolten tyräytymisen vaara on otettava vakavasti. Nukutusta pelätään usein hevosenomistajien keskuudessa suhteettoman paljon. Vaikka hevonen on lajina altis ongelmille yleisanestesian yhteydessä, on nykytekniikalla suoritettu lyhyt nukutus hevoselle varsin turvallinen ja vakavat ongelmat onneksi harvinaisia ja kuolleisuus nukutukseen ja sen komplikaatioihin on ruunauksen kaltaisissa lyhyissä toimenpiteissä selvästi pienemi kuin aiemmin raportoitu 1%.
Lähteet:
Mason BJ, Newton JR, Payne RJ, Pilsworth RC. Costs and complications of equine castration: a UK practice-based study comparing ’standing nonsutured’ and ’recumbent sutured’ techniques. Equine Vet J. 2005 Sep;37(5):468-72.
Soile Pakkanen, hevossairauksien erikoiseläinlääkäri AitoVet, 2020
