Vet Check

Aktiivisessa treenissä oleva hevonen on urheilija siinä missä aktiivisesti treenaava ihminenkin. Urheilija ei tervettä päivää näe, sanotaan. Jotta kuitenkin saisimme pidettyä treenikaverimme mahdollisimman terveenä ja suorituskykyisenä, on hyvä käyttää se säännöllisesti klinikalla ns. vuositarkastuksessa. Jos suurempia ongelmia suorituskyvyn kanssa ei ole, hyvä ajankohta tarkastukselle on kisakauden päätteeksi syksyllä tai ennen kisakautta keväällä, tai vaikka molemmat.

Tarkastuksessa hevoselle tehdään ensin kliininen tutkimus, jossa käydään palpatorisesti läpi sen lihaksisto, jänteet ja nivelet. Samalla keskustellaan mahdollisista ongelmista, joita kisa- tai treenikauden aikana on esiintynyt. Sen jälkeen siirrytään ulos asfaltille tekemään juoksutus- ja taivutuskoe, jossa nähdään liikkeen epäsymmetriat ja ontumat. Tämän jälkeen voidaan tarvittaessa suorittaa diagnostisia puudutuksia tai röntgen- tai ultraäänitutkimuksia. Lopuksi yhdessä omistajan kanssa keskustellaan ja sovitaan hoitosuunnitelmasta.

Eläinlääkärin tekemässä ”vet checkissä” voidaan havaita pieniä epäkohtia jo ennen kuin ne aiheuttavat ongelmia hevosen suorituskykyyn. Kun nämä epäkohdat saadaan hoidettua ajoissa, saat todennäköisemmin ehjän kisa- tai treenikauden terveen hevosen kanssa. Me AitoVetin suureläinklinikalla teemme yhteistyötä asiantuntevien eläinfysioterapeuttien sekä CE-F -kengityssepän kanssa. 

Kengijämme hoitaa hevosten kengitykset ammattitaitoisesti.

Kauttamme saat myös hevosellesi räätälöidyn ruokintasuunnitelman laadukkailla St. Hippolytin rehuilla. Näillä palveluilla haluamme tarjota hevosellesi mahdollisimman kokonaisvaltaista huolenpitoa, oli kyseessä sitten harrasteratsu, kilparatsu tai ravuri.

Anna Lehto, eläinlääkäri AitoVet, 2020

Viimeisimmät:

Headshaking

Headshaking tarkoittaa hallitsematonta äkillistä pään ravistelua, joka esiintyy kohtauksittain. Ravistelu voi olla lievää nykimistä tai erittäin rajua viskomista, johon voi

Lue artikkeli »

Korona

HEVOSEN KORONA Viime aikoina myös hevosilla on todettu koronavirustartuntoja. Hevosen koronavirus (equine enteric coronacirus, ECoV) kuuluu koronavirusten ryhmään ja se

Lue artikkeli »

Suolistotulehdus

HEVOSEN SUOLISTOTULEHDUS Hevosen suolistotulehdus voi aiheuttaa oireita lievästä hyvinkin rajuun.  OIREET Tyypillisiä oireita ovat laihtuminen, liikkumishaluttomuus, hoitoon vastaamaton mahahaava, ripuli,

Lue artikkeli »

Karvanvaihto

HEVOSEN KARVANVAIHTO Hevosen karvapeite uudistuu kahdesti vuodessa, ensisijaisesti valon määrän muuttuessa ja toissijaisesti lämpötilan vaihtuessa. Melatoniini ja prolaktiini ovat kaksi

Lue artikkeli »