Varsominen

VARSOMINEN JA SIIHEN LIITTYVÄT ONGELMAT

Tamma kantaa normaalisti 315-365 vrk (tavallisin noin 340 vrk). Kantoaika on sikäli yksilöllistä, että usein tamma varsoo aina suunnilleen samoilla vuorokausilla. Yli vuodenkin kantoaika voi olla normaali. Tamman varsomista ei yleensä koskaan käynnistetä yliaikaisuuden vuoksi. Reilusti yliaikaa kantaneen tamman ja sikiön tilanne kannattaa kuitenkin tarkastuttaa eläinlääkärillä. Tällöin ultraäänellä voidaan tutkia esimerkiksi sikiön vointia ja istukan kuntoa. Lopputiineen tamman mahan alla toisinaan nähtävä turvotus on normaalia, sillä kasvavan varsan ja kohdun paino heikentävät alueen imuneste- ja verenkiertoa.

Tamma alkaa valmistautua varsomiseen jopa yli kuukautta ennen laskettua aikaa: utare alkaa hiljalleen kasvaa ja sen eteen voi tulla turvotusta. Tässäkin on suuria tammakohtaisia eroja, osa kasvattaa utaretta jo hyvissä ajoin ja osa vasta juuri ennen varsomista. Aluksi utareen erite on vaaleaa vesimäistä ja se muuttuu valkoiseksi noin 12-24h ennen varsomista, jolloin maidon kalsium- ja magnesiumpitoisuudet nousevat. Osa tammoista tekee vahatipat nisien päihin varsomista edeltävänä päivänä, osalla tammoista vahatippoja ei nähdä lainkaan ja osa saattaa tehdä ne jo useamman päivän ennen varsomista.

Tamman varsominen ja utareet

Toinen lähestyvään varsomiseen liittyvä muutos tammalla on takaosan löystyminen, joka alkaa noin paria viikkoa ennen varsomista. Hännän vieressä olevat kudokset löystyvät ja saattavat painua jopa kuopalle. Häpyhuulet voivat turvota varsomisen lähestyessä.

Varsominen jaetaan 3 vaiheeseen:

  • Avautumisvaihe kestää puolesta tunnista noin 4 tuntiin mutta voi olla tätä pidempikin: kohtu ja kohdunkaula valmistautuvat synnytykseen. Tamma voi olla levoton, hikoilla, kävellä tai käydä useamman kerran makuulla. Joillain tammoilla tätä voi olla vaikea havaita, vaihe voi kestää puolesta tunnista useisiin tunteihin. Tilanne voi myös rauhoittua välillä ja alkaa sitten uudestaan.
  • Työntövaihe: alkaa useimmiten sikiökalvojen puhkeamisella, jolloin sikiövesi tulee ulos. Tamma alkaa ponnistaa varsaa ulos ja usein jo muutamassa minuutissa näkyviin tulee amnionkalvo ja kohta varsa etujalat ja pää edellä. Varsan pitäisi olla ulkona noin 30 minuutin kuluttua. Tamman ja varsan annetaan maata rauhassa (varsan takajalat voivat olla vielä tamman sisällä), sillä tamman ja varsan välinen verenkierto jatkuu vielä.
  • Jälkeisvaihe: jälkeiset irtoavat yleensä viimeistään 2-3 h kuluttua varsan syntymästä.

Ongelmat varsomisessa

Avautumisvaiheen kulkuun ei yleensä tarvitse tai edes voi puuttua. Työntövaiheessa, mikäli tuntuu että a) tamma ponnistaa mutta edistystä ei tapahdu, b) varsa on osin näkyvissä ja eteneminen pysähtyy tai c) tulossa on jotain muuta kuin 2 etukaviota kavion pohja tamman jalkoja kohti, toinen jalka hieman toisen edellä, on syytä ottaa yhteys eläinlääkäriin viipymättä tilanteen arvioimista ja hoitosuunnitelmaa varten. Mikäli ensimmäisenä tulee näkyviin punainen pussi, täytyy varsa auttaa ulos nopeasti. Punainen pussi on merkki istukan ennenaikaisesta irtoamisesta, jolloin varsa on vaarassa menehtyä hapenpuutteeseen. On myös syytä tarkastaa, että varsa saa rikottua amnionkalvon turpansa päältä (mutta ei ennen kuin rintakehä on ulkona), muuten se on tukehtumisvaarassa. Onneksi tamma on kuitenkin kotieläimistä paras synnyttäjä, joten synnytysvaikeudet ovat suhteellisen harvinaisia!

Useimmiten apua tarvitaan jälkeisten kanssa. Mikäli jälkeisten irtoaminen viivästyy, on uhkana kohtutulehdus, jonka pahimpana komplikaationa voi tulla kaviokuume. Jälkeisiä voidaan irrottaa oksitoniinilla tai esim. käsin. Jälkihoitona kohtuhuuhtelu ja lääkitykset voivat olla tarpeellisia. Huuhteluita voidaan joutua toistamaan aamuin illoin useampana päivänä varsomisen jälkeen. Eläinlääkäriin kannattaa olla siis yhteydessä myös, jos jälkeisvaihe kestää yli 3 tuntia tai jälkeiset eivät tule ulos kokonaisina. Ota yhteys eläinlääkäriin myös, jos et ole varma ovatko jälkeiset tulleet ulos. Joskus napanuora katkeaa niin että tamman sisällä olevista jälkeisistä ei jää mitään näkyviin ja koko istukka on tamman sisällä. Tällöin tarvitaan usein apua, jotta jälkeiset saadaan tulemaan ulos.

Tamman siemennys varsomisen jälkeen

Mikäli varsominen sujuu ongelmitta, voidaan tamma siementää uudelleen jo varsakiimaan. Yleisin varsakiiman aika on 7-9 vrk varsomisesta, mutta osalla tammoista se voi olla alle viikonkin kuluttua ja toisilla lähempänä 3 viikkoa. Mitä pidempi aika varsomisesta varsakiimaan on, sitä paremmin kohtu ehtii palautua edellisestä tiineydestä ja uuden tiinehtymisen mahdollisuus kasvaa. Koska varsakiimaan tiinehtyminen on aina hieman normaalia kiimaa heikompaa, ei esimerkiksi pakasteella siemennystä suositella varsakiimaan. Lisäksi siemennys voidaan joutua siirtämään varsakiimasta seuraavaan kiimaan, jos kohtu ei ole kunnolla palautunut ja siellä on esimerkiksi nestesisältöä. Mikäli tamman siemennys halutaan ajoittaa vasta varsakiimaa seuraavaan kiimaan, olisi tamma hyvä tutkia ultraäänellä noin 25-27vrk varsomisesta, jolloin yleensä seuraava kiima on alkanut ja tamman kiimakierrosta päästään hyvin selville.

Soile Pakkanen, hevossairauksien erikoiseläinlääkäri, ELT, AitoVet 2021

Viimeisimmät:

Headshaking

Headshaking tarkoittaa hallitsematonta äkillistä pään ravistelua, joka esiintyy kohtauksittain. Ravistelu voi olla lievää nykimistä tai erittäin rajua viskomista, johon voi

Lue artikkeli »

Korona

HEVOSEN KORONA Viime aikoina myös hevosilla on todettu koronavirustartuntoja. Hevosen koronavirus (equine enteric coronacirus, ECoV) kuuluu koronavirusten ryhmään ja se

Lue artikkeli »

Suolistotulehdus

HEVOSEN SUOLISTOTULEHDUS Hevosen suolistotulehdus voi aiheuttaa oireita lievästä hyvinkin rajuun.  OIREET Tyypillisiä oireita ovat laihtuminen, liikkumishaluttomuus, hoitoon vastaamaton mahahaava, ripuli,

Lue artikkeli »

Karvanvaihto

HEVOSEN KARVANVAIHTO Hevosen karvapeite uudistuu kahdesti vuodessa, ensisijaisesti valon määrän muuttuessa ja toissijaisesti lämpötilan vaihtuessa. Melatoniini ja prolaktiini ovat kaksi

Lue artikkeli »