Hygienia-asiaa

KORONA 365 JA MUUTA HYGIENIA-ASIAA

Nyt kun mediassa puhutaan koko ajan coronasta ja sen leviämisestä ympäri maailman, haluamme muistuttaa teitä asiakkaita siitä, että tartuntataudit ovat meille arkipäivää. Meillä ei tietenkään tätä koronaa vastaan taistella päivittäin, mutta useita muita lemmikkien kantamia virustauteja vastaan kylläkin. Tämän vuoksi haluamme muistuttaa meille saapuvia asiakkaita siitä, kuinka tartuntoja voidaan välttää klinikalla.

Hevosklinikalla tartuntatautiepäilyssä puemme suojavaatteet yllemme.

Hoitohenkilökuntamme yrittää minimoida riskit potilaiden tartuttamiseen, sillä suurin osa taudeista leviää yleensä kosketuksen (eli käsiemme) kautta. Sen vuoksi älkää pahastuko, jos emme aina käy tervehtimässä eläintänne rapsuttelemalla. Silloin kun niin teemme ja laitamme käsidesiä heti perään, emme tietenkään epäile teidän tai lemmikkinne kantavan tarttuvaa tautia, vaan haluamme suojata niin teitä kuin muitakin klinikalla vierailevia eläimiä mahdollisilta tartunnoilta. Asiakkaillemme on tarjolla useita käsienpesu- ja desinfiointipisteitä, niiden käyttöä suosittelemme lämpimästi.

Nenättely muiden asiakkaiden lemmikkien kanssa on suurin riski saada tartunta toiselta eläimeltä, joten tämän vuoksi suosittelemme, etteivät eläimet tervehdi toisiaan vastaanotolla. Lemmikeille kun ei voi laittaa käsidesiä nenänpäähän.

Mainittakoon myös, että odotustiloissamme on kissoille ja koirille erilliset tilat odotteluun, jotta kaikilla olisi mahdollisimman mukavaa olla vieraassa ympäristössä. Tämän vuoksi -vaikka koiranne olisikin tottunut kissoihin ja toisinpäin- toisen asiakkaan eläin ei välttämättä kestä teidän lemmikkinne tuttavuuden tekoa.

Pieneläinklinikalla on erillinen odotusnurkkaus kissa-asiakkaille.

Teemme aina riskiarvion tarttuvista taudeista jo ennen tuloanne vastaanotolle. Tämän vuoksi toivomme, että noudatatte saapuessanne ohjeita, joita olette saaneet puhelimitse. Kiusallamme emme käske pitämään lemmikkejä autossa tai olla käyttämättä meidän piha-alueella tarpeillaan, vaan se on kaikkien turvallisuuden kannalta ehdottoman tärkeää! Esimerkiksi ripulitaudit leviävät herkästi, kun haistellaan (joskus myös maistellaan) kavereiden tuotoksia vastaanoton piha-alueella. Jos kakkavahinko kuitenkin vastaanotolla tai piha-alueella tapahtuu, pyydämme teitä korjaamaan ulosteet ja viemään roskikseen. Sisällä aulatilasta löytyvät myös siivousvälineet, joilla sisälle tapahtuneen vahingon voi korjata pois.

Ruokasäkkeihin vahingon sattuessa noudatamme sääntöä, ”pissattu pussi on ostopäätös”.

Terveisin klinikkaeläinhoitaja Jenna, Aitovetin hygieniavastaava (23.3.2020)

Viimeisimmät:

Headshaking

Headshaking tarkoittaa hallitsematonta äkillistä pään ravistelua, joka esiintyy kohtauksittain. Ravistelu voi olla lievää nykimistä tai erittäin rajua viskomista, johon voi

Lue artikkeli »

Korona

HEVOSEN KORONA Viime aikoina myös hevosilla on todettu koronavirustartuntoja. Hevosen koronavirus (equine enteric coronacirus, ECoV) kuuluu koronavirusten ryhmään ja se

Lue artikkeli »

Suolistotulehdus

HEVOSEN SUOLISTOTULEHDUS Hevosen suolistotulehdus voi aiheuttaa oireita lievästä hyvinkin rajuun.  OIREET Tyypillisiä oireita ovat laihtuminen, liikkumishaluttomuus, hoitoon vastaamaton mahahaava, ripuli,

Lue artikkeli »

Karvanvaihto

HEVOSEN KARVANVAIHTO Hevosen karvapeite uudistuu kahdesti vuodessa, ensisijaisesti valon määrän muuttuessa ja toissijaisesti lämpötilan vaihtuessa. Melatoniini ja prolaktiini ovat kaksi

Lue artikkeli »